Hulluutta?

Tämä kysymys mulle nousi mieleen eilen, kun ystäväni kyydillä suuntasimme tavallisen salitreenin päätteeksi Tamperelaisille tuttuun ja oikein perinteikkääseen saunaan, nimittäin ohjelmassa oli Rauhaniemen kansankylpylä ja AVANTO! Voi luoja mikä tunnelma siellä oli. Mulle tuli aivan fantastinen ja epätodellinen olo, kun astuin kansankylpylän isoon saunaan. Lauteilla istui niin naisia kuin miehiäkin, oli nuorta ja vanhaa sekä siltä väliltä, myös yksi lapsi oli joukossa mukana. Ihmisillä oli päässään mitä kummallisempia ja erikoisempia päähineitä sekä jalassaan töppöset. Saunassa kuului puheen sorina ja välillä puheen seasta kuului huutoja "LÖYLYÄ LISSÄÄ". Ja huh, mitkä löylyt. Löylyn ja lämmön ystävänä totean, että oli kyllä hyvät löylyt. Saunassa vierustovereistamme huokui tyytyväisyys sekä rohkeus ja jonkinmoinen "kovapäisyys".

Mulle avanto ei ollut täysin uusi tuttavuus. Olen joskus vanhempieni mukana käynyt avannossa tai ainakin katsomassa, kun muut siellä käyvät, mutta siitä on jo monen monta vuotta aikaa. Rauhaniemen kansankylpylään mennessä pohdin tavoitetta avantoon menolle. Inhoan kaikkea kylmää ja en ollut yhtään luottavainen, että uskaltaisin mennä avantoon. Mielessäni asetinkin itselleni tavoitteen, että kastan ainakin polveen saakka, jos en muuten uskalla mennä.

Saunaan ja kylpylälle päästyämme tavoite alkoi pikku hiljaa muuttua. Saunassa pohdin moneen kertaan ystäväni kanssa suunnitelmia miten uskaltaisin kastaa itseni kaulaan asti avannossa. Kerta toisensa jälkeen me ystäväni kanssa käytiin kokeilemassa vettä ja välillä kävin vain seisomassa saunan ovella ja palasin takaisin saunaan. Mielessäni oli vain, että kylminä kesinä en ole kastanut edes talviturkkia järvessä niin miten ihmeessä uskaltaisin mennä avantoon?! Muutaman laiturilla seisomiskerran jälkeen mua alkoi todenteolla ottaan jo päähän, että en pystynyt suoriutuun avantoon kastamisesta, vaikka ystäväni meni sinne heti jo ensimmäisellä kerralla.

Sauna on muuten oikein hyvä paikka pohtia syntyjä syviä. Ja sitä tuli harrastettua eilen kansankylpylän saunassa. Jossain vaiheessa mulle nousi mieleen lapsuuden kokemus, jossa en ole korkeanpaikankammon vuoksi uskaltanut hypätä muiden lasten tavoin hyppytornista ja olen lähtenyt rappusissa peruuttamaan takaisin maan kamaralle. Tämä kokemus on vaivannut mua lapsuudessa ja harmittanut, että en pystynyt hyppäämään kuten kaikki muut. Ja nyt tämä ikävä muisto tuli taas mieleeni. Olen luonteeltani ihminen, joka ei hevillä luovuta ja inhoaa jäädä kakkoseksi. (Tämä on tainnut tullakin jo muutaman kerran selville teksteissäni, heh). Kerroin muiston ystävälleni ja siinä hetkessä päätin kävellä suoraan laiturilta avantoon. Ja niin mä sitten tein. Mä todella tein sen, mä pulahdin avantoon! Noh, en nyt tainnut ihan pulahtaa mutta kastoin itseni kurkkua myöten veteen. Ai että olen ylpeä itsestäni. Jes, mikä olo ja fiilis siitä tuli.

Kaikkensa antaneena ja itsensä voittaneena on helppo hymyillä:)

Olen eilisen kokemuksen jälkeen kyllä sitä mieltä, että erityisesti jokaisen suomalaisen mutta myös jokaisen Suomeen tulleen ulkomaalaisen vierailijan tulisi päästä kokemaan tuo ihana, erilainen ja todellakin hullu avanto, sekä se kansa joka siellä urheana yksi toisensa jälkeen pulahtelee hyisevään järveen. Oli kyllä mahtava kokemus, suosittelen kaikille!

Entä onkos siellä muilla kokemuksia avannosta?

Näissä hurjapäisissä tunnelmissa toivottelen oikein ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Susanna