Elämä on matka, ei päämäärä part2

Eilen jo hiukan pohjustin tämän päivän aihetta, ja ajattelinkin tänään kirjoittaa hieman ajatuksia tulevaisuuden työhaaveistani ja työhön liittyvästä pohdiskeluistani. Uskon, että tämä aihe kiinnostaa monia, sillä elämme tällä hetkellä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kouluttautuminen ja uudelleen suuntautuminen työelämässä on enemmän kuin normaalia. Tämä jos mikä luo paineita, mutta luo myös mahdollisuuksia kokeilla monia asioita elämänsä aikana.

Eilen mulla oli taas kauan odotettu life coach -valmennus ja aiheena tällä kertaa siis työ ja tulevaisuus. Olen pitkään pohtinut mikä on se mun juttu työhön liittyen, missä tuntisin olevani onnellinen, muita kannustava, esimerkillinen, erityinen ja ennen kaikkea kokisin itseni hyvin tyytyväiseksi. Haluisin löytää työn, joka tyydyttäisi mun kunnianhimoni ja toisi mun parhaat puolet esille. Tätä asiaa olen lähiaikoina ja vähän pitempäänkin miettinyt, enkä ole vielä oikein löytänyt siihen vastausta. Monen monta ideaa on kyllä tullut mieleen, ja jokaisesta uudesta ideasta olen aina ollut yhtä innostunut, mutta innostus on laantunut lähes aina jonkun vastoinkäymisen myötä.

Eilen sitten yhdessä coachini kanssa pohdimme tätä asiaa monella eri tavalla. Ensimmäisenä mun piti kertoa, miltä musta tuntuisi tai millainen olisin, jos kuvittelen, että olen unelma duunissani tällä hetkellä. Kerroin, että olisin muunmuassa tyytyväinen, onnellinen, arvokas, kunnioitettu, esimerkillinen ja muita kannustava. Tämän jälkeen mun tuli näistä luettelemistani asioista rakentaa yksi lause, johon kiteytän tulevaisuuden tavoitteeni. Voi jessus minkälaisen lauseen sainkin aikaiseksi. Se on todella henkilökohtainen, joten en sitä tähän halua laittaa, mutta sen verran voin kertoa, että lause on viisi riviä pitkä ja se sisältää paljon asiaa. Tavoitteeni alkaa sanoilla "kiitos, että saan tehdä työtä, jossa tunnen olevani.." ja siitä se sitten lähti. Tavoite oli asetettu. Tuntu jotenkin todella helpottavalta saada kauan mielessä pyörinyt asia paperille, ja yhteen lauseeseen.

Tavoitteen asettamisen jälkeen lähdimme pohtimaan erään kuvan avulla missä olen nyt ja missä haluaisin olla tulevaisuudessa. Näiden kahden aseman välillä kävimme pitkään vuoropuhelua, esimerkiksi, mitä tämä tavoitteen saavuttanut sanoisi tälle toiselle tyypille, joka on vielä matkalla tavoitteeseen. Tai että mitä tavoitteen saavuttaneella on tällä hetkellä enemmän kuin toisella tyypillä.

Monen kysymyksen ja pohdinnan jälkeen mulle alkoi valjeta yksi todella tärkeä asia. Ymmärsin, että kun mulla on selkeä tavoite ja suunnitelma millaiseksi haluan tulla, ei mun tarvitse kuin luottaa siihen, että elämä vie mua sitä tavoitetta kohti. Mun ei tarvitse kuin tehdä parhaani, niin elämä vie mua oikeaan suuntaan. Toinen tärkeä asia, jonka ymmärsin oli se, että tavoitteen saavuttanut minä varmasti toivoisi tässä hetkessä ja tavoitteseen matkalla olevalle minälle onnellisuutta ja hetkessä elämistä. Vaikka olen matkalla kohti tavoitettani, on erityisen tärkeää nauttia jokaisesta matkan hetkestä. Tunnin aikana sain paljon hienoja ajatuksia siitä, mitä mun tulisi nyt tehdä. Se on käsittämätöntä, miten coachini saa vain yksinkertaisilla kysymyksillä mussa tällaisia ajatuksia ja ymmärrystä aikaiseksi. Oli kyllä taas aivan huikea kokemus!

Tunnin lopuksi nostin korttipakasta kortin:

Kortin sanoma on kiteytettynä juuri se, mitä eilen ymmärsin. Se miten tämä kortti osui juuri tänään mun käteen, on täysi mysteeri. Aivan huikeeta!

Viime life coach kerralla pohdin muiden hyväksymistä sellaisena kuin he ovat ja hyvän näkemistä ihmisissä. Jos olet kiinnostunut aiheesta, voit lukea siitä lisää postauksestani Kun nään hyvää ihmisissä. Pohdinnan jälkeen ymmärsin, että mun tulee hyväksyä ensiksi itseni, jotta voin hyväksyä myös muut. Nostimme samaisesta korttipakasta myös viime kerralla kortin. Ja voitteko kuvitella, että silloin nostin kortin: "Be Yourself". Aika jännää, eikö?

Tärkeintä elämässä on usko hyvään ja onnelliseen huomiseen! Nautitaan siis tästä hetkestä, sillä huomenna se on jo mennyttä.

Susanna

Love Yourself

Aika on tääs vierähtynyt sellaista vauhtia, etten ole täällä bloginkaan puolella ehtinyt juurikaan käymään kirjoittamassa. Pyydän tätä anteeksi, ja kiitän kaikkia innokkaita lukijoita blogin lukemisesta, vaikka päivityksiä onkin tullut melko hitaalla temmolla lähi aikoina.

Kesä on kyllä tullut nyt kolisten ja aivan ihanista keleistä olemme kyllä saaneet nauttia. Tämä on ollut ehkä osasyynä siihen, että en ole koneelle ehtinyt. Toivotaan, että hienot kelit eivät jää vain tähän, vaan ne jatkuu läpi koko kesän.

Kesästä puheen ollen mieleeni tulikin bikinikunto ja siitä pääsemmekin aiheeseen, josta ajattelin tänään kirjoittaa. Meille suomalaisille ja erityisesti naisille, mutta miksipä ei myös miehille, on tuttu juttu se, että aina kevään tullen aletaan pohtimaan, että mitenkähän sitä pääsisikään nopeasti kesäksi bikinikuntoon. Olen alkanut pohtimaan tätä ja hiukan enemmänkin, että mistä se johtuukaan, että aina kesän tullen emme olekaan tyytyväisiä omaan kroppaamme vaan haluamme laihduttaa ja kiinteyttää itseämme bikinikuntoon. Ja mikä se bikinikunto sitten oikeastaan onkaan? Jokaisella taitaa olla oma selitys sille, mikä oman kropan kohdalla on se bikinikunto, mutta pohtikaapas tätä.. Mitä jos jokainen meistä vain päättäisikin olla bikinikunnossa ja olisi tyytyväinen omaan kroppaansa sellaisena kuin se on? Aina voi tietysti lisätä urheilua ja terveellisempää ruokavaliota terveydellisistä syistä, mutta hysteerinen bikinikunnon metsästys olisikin ohitse.

Olen pohtinut tätä sen vuoksi, sillä itse en ole juuri koskaan (lue: koskaan) tyytyväinen omaan kroppaani. Itse en havittele bikinikuntoa kesäksi, vaan pyrin siihen läpi vuoden, joka johtunee työstäni. Vaikka en metsästä bikinikuntoa kesäksi, on tavoitteeni kuitenkin sama kuin niillä jotka sitä tekevät. Olen miettinyt, että mistä se voisi johtua, etten ole tyytyväinen kroppaani, vaikka monet aina sanovatkin, että minun kohdallani se on melkein rikos. En kuitenkaan ole vielä keksinyt ihan täysin mielestäni pätevää syytä, mistä se voisi oikeasti johtua. Osasyynä ihmisten epävarmuudelle omasta kropasta on varmasti median luomat vääristyneet ihannekuva. Luulen, että monet lukevat naistenlehtiä kadehtien lehdessä olevien mallien vartaloita ja ulkonäköä. Jo valmiiksi tyytymättömät ja epävarmat naiset lukevat lehtiä, jotka ruokkivat epävarmuutta. Mutta mitäpä jos mallitkin, jotka poseeraavat lehdissä, näkevät myös peilistä epävarman ja tyytymättömän ihmisen? Olen lukenut paljon esimerkiksi bikini fitness kilpailijoiden blogeja, ja monet heistäkin ovat hyvin tyytymättömiä vartaloihinsa, vaikka ne ovat mielettömiä näin ulkopuolisen silmin.

Olemmeko me sitten liian ankaria itsellemme? Entä toisillemme?

Eilen törmäsin pitkästä aikaa erääseen vanhaan kaveriini kuntosalilla. Tämä kaveri on minun silmissäni ihan mielettömän hyvässä kunnossa ja erittäin hyvä kroppainen nainen. Hetken juteltuamme kaverini kertoi, että haluaisi laihtua muutaman kilon ja saada reidet pienemmiksi. Mulla luonnollisesti loksahti suu auki ja olin hyvin ihmeissäni, että miksi tuo aivan ihanan atleettisen kropan omaava nainen haluaa laihtua tai muokata ylipäätänsä mitään tuossa täydellisyyttä hipovassa vartalossaan. Kerroin kummasteluni kaverilleni ja aloimmekin pohtimaan asiaa enemmän. Meidän molempien historiassa on monen vuoden harrastus ja elämä esteettisen taitolajin parissa. Mietimmekin, että voiko osasyynä meillä ollakin tähän tyytymättömyyteen juuri se, että olemme joutuneet arvostelun kohteeksi lajissa, jossa kilpaillaan pitkälti oman kropan ja taitojen kanssa. Tämä voi hyvin pitää paikkansa, mutta en syytä lajiani täysin tässä asiassa kuitenkaan.

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen sen sitten tajusin: Mitä jos en enää pohtisikaan mistä se johtuu? Onko sillä oikeasti väliä, että mistä epävarmuus tulee? Mitä, jos keskittyisimme siihen, että saisimme oman olon paremmaksi?

Tästä voisi ainakin aloittaa: Jos tunnistat itsesi naiseksi tai mieheksi, joka kadehtii lehdissä poseeraavien mallien vartaloita niin suosittelen lopettamaan tai ainakin vähentämään kyseisten lehtien lukemista. Se parantaa oloasi melkoisesti.

Mitä jos nyt vain oikeasti alkaisimmekin olemaan tyytyväisiä itseemme sellaisena kuin olemme? Pystyisimmekö olemaan tyytyväisiä siihen mitä peilistä näemme? Tulisiko meistä siten onnellisempia?

Minä uskon siihen, uskotko sinä?

Mukavaa ja lämmintä torstaita kaikille!

Susanna

Kaikki hyvä tapahtuu aikanaan

Mulla on tänään fiilis ollut katossa lähes joka minuutti. Olen onnellinen ja tyytyväinen omaan elämääni. Tällä hetkellä elämä selvästi hymyilee myös takaisin. Tänään, jos koskaan, olen tajunnut sen, että hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille aivan itsestään. Kun tekee parhaansa eikä yritä liikaa, hyvyys palkitaan ja tavoitteet saavutetaan. Itse olen tämän ajatuksen peräänkuuluttaja ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt kun saan kokea itse hienoja asioita, vahvistuu vain käsitys siitä, että se todellakin menee niin.

Monet ovat kysyneet multa viime aikoina, että mitä olen tehnyt itselleni, kun olen muuttunut henkisesti todella paljon tyytyväisemmäksi, elämänmyönteisemmäksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi. Mielestäni tähän liittyvät monet asiat, mutta uskon, että yksi on kuitenkin ylitse muiden. Ja se on se, että osaan olla kiitollinen jokaisesta ihanasta viettämästäni päivästä ja sen aikana tapaamistani ihmisistä ja tapahtuvista asioista. Kiitollisuus todella auttaa myös nauttimaan elämästä, elämään hetkessä ja uskomaan hyvään. Kyllä kiitollisuus on ehdottomasti tärkein ja hienoin oivaltamani asia, joka on mahdollistanut onneni.

Aivot saavat kunnolla happea, kun kirjoittaa blogia ulkona terassilla

Mutta siis tähän päivään. Tänään(kin) mulla on ollut ihan ihme päivä. Mä olen saanut kuulla aivan ihanan ja mieltäpiristävän uutisen. Samalla sain todella hyvää palautetta omasta työpanostuksestani. Ja tiedättekö, kuinka ihanaa onkaan saada hyvää palautetta. Joka kerta mietin positiivisen palautteen saadessani, että voi ei, kun en osaa ottaa tätä positiivista palautetta vastaan, vaan mumisen aina jotain vain itsekseni, tai vastaan "hyvä". Siis hyvä, voitteko kuvitella? En voi käsittää miten se kieli jumittuukin juuri aina suuhun, kun pitäisi yrittää sanoa jotain järkevää, kuten "kiitos, mukava kuulla positiivista palautetta". "Hyvä" on mielestäni melkein yhtä huono vastaus, kun "rakastan sinua" -tunnustukseen vastaus "kiitos!" Olen aikaisemminkin aiheesta kirjoittanut täällä blogissa, mutta nähtävästikkään harjoitus ei ole tehnyt vielä mestaria. Uskon kuitenkin oppivani tämänkin asian aikanaan.

Hyvä päivä jatkui myös kotona, kun lähdimme mieheni kanssa pelaamaan frisbeegolfia. Se on muuten todella mukava laji ja siinä taidot harjaantuvat melko nopeastikkin, joten se on kärsimättömällekin luonteelle melko hyvä ulkoharrastus, vaikka aika haastava kuitenkin. Sää oli oikein ihana koko iltapäivän, joten mikä sen parempi tapa viettää kaunis iltapäivä kuin ulkona pelaten parhaassa seurassa.

Mitä teidän päivään kuuluu?

Mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa kaikille! Ihanaa muuten, että toukokuu on pian ohi ja herkuton toukokuu loppuu.

Susanna

Kun nään hyvää ihmisissä..

Tänään on ollut kyllä aivan huikea päivä! Tulin pikaisesti hehkuttamaan sen hienoutta myös tänne. Erityisen hienoa tästä päivästä teki ehdottomasti se, kun näin taas life coachin, joka hienosti jaksaa mua kuunnella ja pistää ajatuksia pyörimään mun päässä. Aivan mielettömän makee tyyppi kerta kaikkiaan! Olen erittäin etuoikeutettu, kun saan olla hänen coachattavanaan. Lisäksi päivästäni teki erityisen mahtavan myös se, että ymmärsin taas elämästä aivan häikäilemättömän ihania asioita, yksinkertaisia asioita, jotka vaan eivät ole tulleet minulla vielä täysin ajatuksesta käytäntöön.

Coachauksessa parasta on se, kun saa itse määritellä sen, mitä milloinkin haluaa käydä läpi ja työstää. Eilisen kateudesta pohdinnan jälkeen olin täysin sitä mieltä, että aihetta kateus ja toisten arvosteleminen olisi hyvä työstää myös tänään ja yhdessä coachaajan kanssa.

Jos eilisestä Kateus vs. Onnellisuus postauksesta saitte sellaisen kuvan, että itse en arvostelisi muita, niin haluan korjata tämän harhaluulon. Olen myös sellainen ihminen, joka ihmisiä on arvostellut ja ollut kateellinen muille, niin valitettavaa kuin se onkin. Ja tästä siis juontaa ehdottomasti myös se, että olen myös itse joutunut arvostelun kohteeksi. Nyt tietoisesti haluan päästä sellaisista ajatuksista eroon. Kuten kaikessa, myös tässä, palautuu itselle se mitä antaa muille. Eli kun arvostelen muita ja olen kateellinen, saan sitä itselleni takaisin. Näin se vaan menee. Ja jälleen kerran kysyn, kuka siitä hyötyy? Ei kukaan.

Tänään sitten sain todella miettiä asiaa syvemmin ja lähdimmekin tekemään harjoitusta, jossa kerroin "kun nään hyvää ihmisissä" niin mitä sitten tapahtuu? Löysin muun muassa tällaisia asioita: Kun nään hyvää ihmisissä, olen onnellisempi.. elän täysillä..  ihmisten on helpompi lähestyä minua.. arvostan myös enemmän itseäni.. olen tyytyväisempi elämään.. jne. Pelkkä asioiden ajatteleminen ja se, että sanoo muiden hyvän näkemisen tuomat asiat ääneen, sai minulle ihanan rauhallisen, tyynen ja hyvän olon. Kaikkea sitä siis, mitä ihminen voi toivoa!

Jos innostuit, kokeile ihmeessä myös itse tehdä listaa, mitä kaikkea hyvän näkeminen muissa tuo elämääsi. Suosittelen!

Mutta nyt tämä onnellinen ja elämään ihastunut tyyppi kiittää tästä ihanasta päivästä ja painuu nukkumaan! Tuskin maltan odottaa huomista, sillä huomenna on kauan odotettu vapaapäivä.

Susanna

Kateus vs. Onnellisuus

Saako Suomessa menestyä? Onko Suomi kateellisten ja selkäänpuukottajien paratiisi? Kukaan ei saa näyttää hyvältä, menestyä tai rikastua tai ainakaan olla julkisesti onnellinen. Ja jos satut menestyyn tai oleen vaan niin onnellinen, että haluat asiasta huutaa koko maailmalle, voit joutua selkäänpuukotuksen kohteeksi. Onko tämä sitten oikein? Ja kuka siitä hyötyy tai voi iloita? Ei kukaan.

Olen nyt lähiaikoina pohtinut paljon aihetta kateus. Olen luonteeltani melko ankara itselleni ja nuorempana eritoten en omistanut kauhean hyvää itsetuntoa. Ja olenkin pohtinut, että mistä tämä kaikki voi johtua. Tietenkin asiaan on vaikuttanut monet asiat, mutta yksi on noussut yli muiden. Olen aidosti toivonut, että ympärilläni olevat ihmiset olisivat onnellisia minun puolestani, jos menestyn jossain asiassa. Oma perheeni on tietysti hienosti aina kannustanut mua, mutta jos pohditaan muita kuin minun perhettä, en ole vakuuttunut, että kovinkaan moni olisi minun puolesta ollut aidosti onnellinen. Tai jos on ollut, en ole ollut asiasta ainakaan kovin tietoinen.

Miss Suomi 2008. Hieno kokemus, ihana muisto!

Uskon, että tämä ei ole kovinkaan erikoinen kaava monenkaan elämässä. Mutta miksi sen täytyy olla näin? Onko se itseltä pois, jos on onnellinen toisen puolesta? En usko. Mielestäni se ihminen, joka aidosti toivoo toiselle menestystä ja onnea elämässä, saa sitä myös roppakaupalla itse.

Uskon, että kaikki tämä on ympäristöstä opittua. Mutta eikö olisikin ihanaa, jos oppisimmekin iloitsemaan aidosti toisen puolesta, olemaan onnellisia toisen menestyksestä ja kannustamaan toisia omaan parhaaseensa. Kuinka paljon enemmän kokisimmekaan onnellisuutta, jos osaisimme toistenkin onnellisuudesta nauttia? Se tunne kun on onnellinen, on aivan taivaallisen ihanaa ja tavoittelemisen arvoista. Uskon, että jaettu onnellisuus on vielä herkullisempaa. Miksi emme siis tavoittelisi sitä, ja kokisimme onnellisuutta jokapäiväisessä elämässämme? On yksi asia, jota haluan painottaa ja se tulee tässä: jos joku ihminen ympärilläsi on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, miksi et imisi häneltä sitä onnellisuuden tunnetta itseesi ja saa sitä samaa hyvää fiilistä? Uskon, että se on mahdollista. Joten ei muuta kuin kokeilemaan, onko sillä mitään vaikutusta sinun elämääsi.

Olisi hienoa, jos kaikki jotka tämän lukevat lähtisivätkin tästä lähin kannustamaan toista ja olemaan muiden, niin tuttujen kuin tuntemattomienkin, puolesta onnellinen. Tehdään yhdessä Suomesta ihana paikka, jossa kaikki saa menestyä, iloita, rikastua ja onnistua. Ollaan aidosti iloisia ja onnellisia muiden puolesta. Ja tätä kautta onnistutaan, menestytään ja rikastutaan myös itse!

Susanna

Milloin ihminen on valmis?

Eilen tämä kysymys todella laittoi mun aivot työskentelemään täysillä. Ennen kuin kerrron mitä eilen tapahtui, kerron hiukan taustaa mistä tässä kaikessa on kysymys..

Tutustuin noin kuukausi sitten erääseen erittäin hienoon ja energiaa puhkuvaan henkilöön. Kuulin ystävältäni, että tämä henkilö on MB Elämäntaidon valmentaja. Otin yhteyttä henkilöön ja sovimme tapaamisen. Odotin tapaamista kuin kuuta nousevaa. Henkilö todella näytti erittäin hyvinvoivalta ja elämän iloa puhkuvalta. Hän osasi hyvin vastata mun kysymyksiin, sillä luonnollisesti olin erityisen kiinnostunut kuulemaan MB Elämäntaidon valmentaja koulutukseen liittyvistä asioista. Tapaamisen jälkeen jäin miettimään paljon asioita ja otin uudelleen yhteyttä häneen. Päätin kysyä, josko hän voisi alkaa valmentamaan mua. Olin hyvin kiinnostunut tietämään käytännössä, millaista olisi, kun joku valmentaisi mua henkisesti.

Ensimmäinen valmennus kerta olikin sitten eilen. Ja huh, mikä fiilis oli sen jälkeen. Yhtään liioittelematta on pakko todeta, että sitä fiilistä ei voi oikeasti sanoin kuvailla. Se oli jotenkin hyper onnellinen ja rauhallinen. En olisi ikinä uskonut, että joku asia tai keskusteleminen toisen henkilön kanssa saisi oman oloni noin hyväksi ja noin pienessä ajassa. En henkilökohtaisista syistä halua tunnin sisällöstä kovinkaan paljoa kertoa, mutta yhden todella tärkeän oivalluksen haluan teidän kaikkien kanssa jakaa. Valmennuksen alussa valmentajani kysyi multa, että onko sun mielestä ihminen koskaan valmis. Mietin asiaa ja vastasin, että mun mielestä ei ole, sillä ihminenhän kasvaa läpi koko elämän ja oppii uusia asioita. Valmennus eteni ja tunnin lopuksi valmentaja palasi uudelleen kysymykseen; onko ihminen koskaan valmis. Tunnin lopussa ymmärsin ehkä tämän astisessa elämässäni hienoimman asian: ihminen on aina valmis tässä ja nyt. Se millainen ihminen on tässä hetkessä riippuu ihmisestä itsestä. Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet ja edellytykset kaikkeen, se miten mahdollisuudet käytämme riippuu meistä itsestä. Totta kai ulkoapäin tulee vaatimuksia ja velvollisuuksia sekä välillä vastoinkäymisiäkin. Se miten ulkopuolisiin asioihin reagoimme, on meidän oma päätös. Se, että menemmekö me kohti hienoja asioita täysillä jokaisesta hetkestä nauttien, vai pelkäämmekö epäonnistumista, on myös meidän oma päätös. Valmentajani kysyi sitten, että mikä on sitten pahinta mitä voi tapahtua, jos epäonnistumme? Vastasin, että pettyä itseensä ja tilanteeseen. Onko se sitten huono asia? Ei, sillä kokemuksesta voi oppia jotain ja sen voi kokea oppimisena eikä epäonnistumisena. Jollekkin nämä asiat voi kuulostaa päivänselviltä asioilta, mutta mulle se oli jotenkin oman ajattelun käännekohta.

Tunnin lopulla sain tehtäväkseni alkaa kirjoittaan kiitospäiväkirjaa. Tehtävänäni on siis joka ilta kirjoittaa päiväkirjaan 8 asiaa, joista olen kiitollinen menneessä päivässä. Valmentajani vakuutti, että päiväkirja tuo tullessaan hienoja oivalluksia ja se tulee mullistamaan mun ajatukset. Palaan myöhemmin tähän asiaan enemmän, kun olen päiväkirjaa kirjoittanut jonkin aikaa.

Valmennuksen loputtua lähdin kävelemään kohti Sokosta ostamaan sopivaa vihkoa kiitospäiväkirjaa varten. Fiilis oli todella kevyt. Kävelin pitkin katua hymy kasvoillani. Olo oli todella onnellinen juuri siinä hetkessä.

Sitä fiilistä haluan todellakin lisää.. Onnekseni sovimme uuden ajan valmennukselle. Tuskin maltan odottaa valmennusta saatika kiitospäiväkirjan tuomia oivalluksia.

Elämä todellakin on ihanaa, silloin kun oivaltaa näinkin hienoja asioita. Olen todella kiitollinen, että olen löytänyt tällaisen tavan alkaa työstään omaa elämääni ja oppimaan uutta omasta itsestäni ja kehittää itseäni henkisesti.

Näillä kokemuksilla suosittelen kaikille kokeilemaan Elämäntaidon valmennusta. Kun sen kerran kokee, sitä haluaa vain lisää.

Näissä tunnelmissa toivottelen oikein rattoisaa lauantain jatkoa ja mukavaa viikonloppua kaikille!


Susanna

Ajatuksen virtaa

Tänään aamulla mulla oli suunnitelmissa lähteä salille ennen työvuoroa. Aamulla kuitenkin uni maittoi, enkä meinannut päästä sängystä millään ylös. Kroppani huusi selvästikin lepoa, joten päätin hyvällä omalla tunnolla jatkaa lepäämistä mahtava kirja seuranani. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa olin taas pitkästä aikaa avannut yhden mielenkiintoisimmista kirjoistani, Bob Proctor ja Olet syntynyt rikkaana. Kirja on ihan huippu ja herättää mussa paljon ajatuksia. Kirjan asiat ja ajatukset pyörivät koko viime yön unissani enkä sitten malttanut olla jatkamatta kirjan lukemista herättyäni.

Mikä sen ihanempaa onkaan, kuin viettää aamupäivä sängyssä, auringonsäteet pilkistivät sälekaihtimien välistä ja kädessä on ajatuksia herättävä ja mukaansa tempaava kirja. Tämän aamun vietin juuri tuollaisissa tunnelmissa.

Nyt lähiaikoina on ollut aivan liian vähän aikaa keskittyä henkiseen kasvamiseen ja kirjallisuuteen. Olisi ihana, kun joka päivä voisi kuluttaa vähintään muutaman tunnin kirjallisuuden lukemiseen, ajatteluun ja rentoutumiseen, opiskelemaan olemaan läsnä. Rakastan kaikkea kirjallisuutta, joka pistää todella miettimään, miten sitä elämäänsä elää ja miten sitä haluaisi elää. Olen kova pohtimaan elämän tuomia asioita ja haluan kehittää itseäni jatkuvasti onnellisemmaksi, positiivisemmaksi ja suvaitsevammaksi ihmiseksi. Pohdin usein, miten saan luotua elämästäni sellaisen, jollaisesta olen aina haaveillut. En ole ihmistyyppi, joka tyytyisi kohtuuteen vaan pyrin aina parhaaseeni.

Uskon, että jokainen meistä voi saavuttaa elämässään kaiken mitä sisimmässään ikinä vain haluaa. Ihmisen on tärkeää rakentaa mieleensä mielikuva, millainen haluaisi olla ja millaisena olisi täysin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Tuo mielikuva mielessään ihminen pyrkii saavuttamaan mielikuvan ja tavoittelee sitä. Jos ihminen tarpeeksi uskoo tuon tavoitteen saavuttamiseen, saavuttaa ihminen sen jonain päivänä. Tämän ajatuksen myötä uskon, että ajatteleva ja positiivinen ihminen pystyy aina mihin tahansa elämässään.

Tämän tekstin myötä toivotan teille mukavaa ja rentoa viikon alkua!

Susanna

Elämä on matka ei päämäärä..

Viitaten tähän hienoon lauseeseen ajattelin tulla kirjoittamaan ja kertomaan eräästä keinosta, jonka avulla itse yritän tänä vuonna elää jokaisen hetken ja päivän nauttien. Haluan olla joka päivä kiitollinen siitä, mitä kaikkea hienoa mun elämä pitää sisällään (myös kiukku hetkinä:)).

Kuulin viime syksynä ystävältäni eräästä menetelmästä ja kiinnostuin siitä niin valtavasti, että päätin soveltaa tätä hiukan omaan elämääni. Kyseessä on siis Oman elämän aarrekartta. Aarrekarttaan kirjoitetaan ylös edellisen vuoden lopussa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Aarrekartan voi ilman muuta tehdä myös mille ajanjaksolle tahansa, eli se ei ole siis vuoteen sidottu. Myös tavoitteet voivat olla mitä tahansa, pieniä tai isoja. Vuoden tai jakson lopussa sitten palataan katsomaan aarrekartasta onko asetetut tavoitteet toteutuneet.. 

Vuoden 2012 lopussa aloin pohtimaan omia tämän vuoden 2013 tavoitteita, joita haluaisin saavuttaa, ja joiden avulla elämästäni tulisi juuri sellaista kuin siitä haluan. Elän parisuhteessa ja uskon, että omat tavoitteeni ovat tavalla tai toisella sidotut mun puolisoon, joten päätin puhua mieheni ympäri tästä hienosta ideasta, ja saada hänet mukaan innostumaan tekemään aarrekarttaa kanssani. Positiiviseksi yllätyksekseni mieheni olikin jutussa mukana hyvinkin tosissaan. Mieheni mietti tavoitteitaan pitkään ja hartaasti, jotta tavoitteiden eteen tekisimme sitten oikeasti töitä. Idea siitä, että teen aarrekartan yhdessä mieheni kanssa on peräisin uskostani siihen, että kaksi ihmistä saa aina enemmän aikaiseksi kuin yksi. Uskon myös, että me kaikki tarvitsemme vähintään yhden tärkeän ihmisen kulkemaan rinnallamme. Mieheni on mulle juuri se tuki, jonka avulla uskon saavuttavani vaikka mitä elämässäni. Odotukseni siis tavoitteiden toteutumiseksi on suuret, ei siis epäilystäkään etteivätkö ne toteutuisi tämän vuoden aikana. 

Teimme molemmat omat tavoitteet, jonka lisäksi rustasimme ylös myös yhteiset tavoitteet. Sijoitimme aarrekarttamme kodissamme paikkaan, josta näemme sen päivittäin. Kartta on muistuttamassa meitä siitä, mitä tavoitteita asetimmi tälle vuodelle, jotta elämme elämäämme juuri niin kuin haluamme. 

Päivittäin katselen listaa tavoitteista. Olen usein melko suuruudenhullu, ja mikä tahansa ei yleisesti ottaen tyydytä mua. Toisin sanoen harvoin tyydyn keskinkertaisuuteen. Tavoitteet ovatkin juuri sen näköiset ja kokoiset. Ei voi sanoa kuin että huh, nyt kun niitä päivittäin katselen. Mutta edelleen uskon niiden toteutumiseen. 

Olen kuullut hienoja tarinoita siitä, kuinka vuoden lopussa aarrekartan tekijä huomaakin, että karttaan laittamansa lähes kaikki tavoitteet ovat vuoden aikana toteutuneet. 

Kuulostaa hienolta, ja siksi sitä kannattaakin mun mielestä kaikkien kokeilla. Mitä hienompaa onkaan, kun asettaa tavoitteet, joissa vain taivas on rajana. Uskon, että elämässä voimme saavutta mitä tahansa, kun vain uskomme sen toteutumiseen tarpeeksi paljon. Mitä sinä uskot? Tässä vaiheessa en edes uskaltaisi jättää kokeilematta, mitä jos ne käykin toteen ja onnistuu..? :)

Susanna

Carpe diem

Parasta elämässä on, kun pitkän työputken jälkeen aherrus palkitaan vapaapäivillä keskellä viikkoa. Arkipäivisin vapaat tuntuvat todella rentouttavilta, jos ei ole mitään pakollista tekemistä, mies on töissä ja aikaa on vain itselle ja ystäville.

Vapaapäivät kuluvat usein hujauksella reenaillessa ja kotitöitä tehdessä. Nyt olin päättänyt jo etukäteen, että pyhitän vapaat itselleni. Annan itselleni oikeuden nukkua aamulla pitkään, lukea rauhassa kirjaa ja nauttia aamukahvi rauhassa sitä juoden. Mikähän siinä onkin, että aina olisi tärkeää saada jotain aikaiseksi, eikä vapaata ja löhöilyä aidosti aina osaa arvostaa?

Mitään parempaa ei olekaan, kuin löhötä aamulla myöhään sohvalla villasukat jalassa, lempparihousut jalassa, lämmin kahvi käden ulottuvilla ja mielenkiintoinen kirja luettavana.

Vielä reilu puoli vuotta sitten en olisi uskonut, että nauttisin "jouten" olemisesta. Aina viime kevääseen saakka mulla oli  aina kaikki päivät tarkkaan aikataulutettu. Milloin oli omia reenejä, milloin valmennettavien, milloin piti tehdä treenisuunnitelmaa, ohjelmaa tai koulutehtäviä. Kaiken kiireen keskellä kävin vielä töissä ja opiskelin samalla. Ihmettelen todella näin jälkeen päin, että miten oikein repesin niin moneen asiaan. Olen monesti pohtinut ja kysynyt itseltäni, mitä oikein yritin saavuttaa sillä? Turhalla kiirehtimisellä ja itsensä täyteen buukkauksella ei saa kuin masennuksen itselleen plus tietysti kaupanpäälliseksi stressin. Heräsin todellisuuteen, kun viime keväänä huomasin, että mun täytyy suunnitella viikkoihin jopa kaupassa käynnit ja kaiken kukkuraksi jopa sen milloin ehdin suihkussa käymään. Usein päivät venyivät niin pitkiksi, että kello oli jo yli kymmenen, kun pääsin kotiin.
Tuolloin tajusin asian vakavuuden ja ymmärsin, että haluan tehdä muutoksen elämääni. Päätin tehdä kunnollisen elämäntaparemontin. Päätin alkaa elää hetkessä.

Päätös oli aika suuri ja tavoitteet vielä suuremmat. Sanat "elää hetkessä" pyörivät mun päässä. Mutta mitä ihmettä se tarkoittaa? Aloin ottamaan asiasta selvää ja aloin lukemaan kirjallisuutta, joka voisi auttaa suorituskeskeisen nuoren naisen oppimaan nauttimaan hetkestä ja olemaan läsnä.

Viime syksynä sain ystävältäni lahjaksi lahjakortin intialaiseen päähierontaan. Tänään oli päivä, jolloin pääsin nauttimaan uudesta kokemuksesta ja samalla harjoittelemaan hetkessä olemista ja nauttimista. Kokemus oli ainutlaatuinen ja erittäin rentouttava.

Suosittelen kokeilemaan. Tämä hieronta sopii erityisesti minun kaltaisille, jotka rakastavat sitä, kun joku laittaa hiuksia tai silittää päätä. Jo pelkkä ajatuskin saa rentoutuneen olon.

Tie tavoitteen "elää hetkessä" saavuttamiseksi on pitkä, mutta jo nyt tunnen olevani voittaja! Jo nyt voin sanoa, että todella osaan nauttia elämästäni enemmän ja elää nyt. En vasta huomenna tai ensi vuonna, vaan nyt. Me itse rakennamme oman elämämme! Joten vain me itse voimme saada aikaan muutosta elämässämme. Jännittävää onkin nähdä, millaisen elämän haluamme itsellemme järjestää.. kun kaikki on mahdollista!

Makuuhuoneemme sisustus mahdollistaa unelmoinnin ja muistuttaa hetkeen tarttumisesta.

Näkymät meidän takapihalta. Tämä, jos mikä, rauhoittaa!

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Muistetaan nauttia elämästä.