Ajattelin vähän kertoa viikonlopustani, sillä en ole koko viikonloppuna täällä ehtinyt käydä kirjottelemassa. Viikonloppu mulla oli erittäin kiireinen, sillä töitä tuli paiskittua kuin viimeistä päivää. Viikonlopun aikana ei juuri muuta sitten ehtinytkään tehdä. Tämä tullaan korjaamaan tällä viikolla, sillä kovan työurakan jälkeen odottaa siis tietysti aina yhtä ihanat vapaat. Huomenna siis vapaillaan!
Mitäs sitten viikonloppuun kuului muuta kuin töitä.. Perjantaina mieheni oli laivalla joukkueen päättäjäisissä ja minä päätin nauttia omasta seurastani ja tehdä juuri sitä mitä kiinnosti. Suuntasin siis salille illalla kahdeksan maissa tekemään intervallitreenin. Kyllä oli muuten hyvä aika mennä reenaan, kun sai melki yksin reenailla. On se kumma, kun ei ihmisiä näy perjantaina kahdeksan ja kymmenen välillä kuntosalilla. Salin jälkeen painelin suoraan kotiin ja nukkuun. Uskokaa tai älkää, mutta nautin olostani täysin rinnoin ja olin enemmän kuin tyytyväinen perjantai-iltaani.
Lauantaina töiden jälkeen oli vuorossa ystävän kanssa saunominen, syöminen ja tietysti naisten kesken maailman parantaminen. Oli kyllä ihana ilta sekin. Pääsimme ystäväni kanssa pitkästä aikaa kunnolla vaihtaan kuulumisia ja pysähtymään ilman kiirettä. Sitä olin kyllä todellakin kaivannut. Ystäväni on loistava kokki ja sainkin nauttia hänen tekemiään erittäin maukkaita mexican bageleita. Nam!
Viikonloppu oli oikein mukava, vaikka kaikki aika menikin melkein töitä tehdessä.
Parasta kuitenkin nyt on se, että täällä ruudun toisella puolella alkoi vapaat. Toivottavasti teillä muillakin on siellä edessä mukavia vapaita Vapun merkeissä.
Oikein onnistunutta viikon aloitusta kaikille.. Toivotaan, että sää suosii meitä huomenna!
Susanna
Blogistani löytyy teille haaste :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta, haaste vastaanotettu!
VastaaPoista