Vaikka kuvien teettäminen on nykyään melko harvinaista, on se kuitenkin aivan eri asia saada kuva käteen ja esimerkiksi kehystää se kuin, että kuva lähetettäisiin sähköisesti. Tämän vuoksi päädyinkin teettämään kuvat kiitoskorteiksi kihlajaisvieraillemme. Ihana saada antaa kuva muistoksi sukulaisille ja ystäville. Kortti on hieno tapa osoittaa kiitosta siitä, että he olivat jakamassa tämän tärkeän päivän kanssamme ja tietysti siitä, että ovat ylipäätänsä olemassa meidän elämässä.
Mulla on ollut aina tapana kiittää juhlien jälkeen juhliin osallistuneita tekstiviestillä, mutta tällä kertaa halusin vielä lisäksi nähdä hiukan enemmän vaivaa kiitoksen eteen, joten tilasin myös kortit muistoksi. Kuvien tilaaminen on todella yksinkertaista ja nopeaa, joten sitten kun alkoi vain hoitaan asiaa, oli se nopeasti tehty.
Kuvien tilaamisen lomassa tein myös valokuvakirjan päivästämme. Kirja jää mukavaksi muistoksi muiden valokuva-albumeiden joukkoon. Kirjan tekeminen oli niin helppoa, että suunnittelin jatkossa niiden tekemistä useamminkin. Ja hintakaan ei päätä huimaa, joten sekään ei ole esteenä kirjojen tekemiselle! Olisi hienoa saada tehtyä esimerkiksi kaikista lomamatkoista aina yksi kirja muistoksi. No, se projekti jääköön nyt kuitenkin tulevaisuuteen.
Onko teillä muilla kokemuksia kuvakirjan tekemisestä netissä ja sen tilaamisesta?
Näissä tunnelmissa toivottelen teille oikein mukavaa ja riemukasta keväthuumaa viikonloppuun. Ollaan iloisia sateesta ja lumien sulamisesta!
Susanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdutat suuresti meidän päiväämme jättämällä kommentin!