Se kun huomaa, kuinka onnellinen onkaan ja pohtii kaikkia niitä hienoja asioita, joita saa kokea on todella hieno fiilis. Kaikkein parhaimpia oivalluksiani tällä viikolla ovat olleet hetket, kun huomaan olevani vain todella tyytyväinen elämääni ja siihen, että saan olla omassa kodissa kaikessa rauhassa ja juuri siinä seurassa. En kaipaa minnekkään vaan olen onnellinen juuri siinä ja nyt.
Kiitos naurusta |
Päiväkirjan avulla ajatellaan siis positiivisia asioita ja luonnollisesti se tekee ihmiselle paremman olon. Mikä sen hienompaa onkaan kuin, että saa itse olla oman elämänsä herra. Tärkeintä on se, että elämässä ymmärtää, että kukaan muu ei rakenna sun elämää vaan sinä itse rakennat sen. Päiväkirjan avulla minä itse teen itselleni hyvän olon. Hyvä olo tulee musta itsestä. En tarvitse muita saavuttaakseni hyvän olon tunnetta sisälläni. Olen onnellinen itseni kanssa.
Kiitos pitkästä ystävyydestä |
Kiitollisuuspäiväkirja suuntaa huomion pois epäonnistumisista ja pettymyksistä. Se samalla vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Toisaalta kiitollisuudentunteet suojaavat myös stressaavien ja negatiivisten elämänkokemusten ja kriisien keskellä. Kyky tuntea kiitollisuutta vahvistaa myös sosiaalisia siteitä ja parantaa ihmissuhteita. Pahantahtoinen vertailu muihin ihmisiin vähenee, ja mikä parasta, silloin myös kateus vähenee. Kiitollisuus vähentää myös luonnollisesti negatiivisia tunteita kuten vihaa, katkeruutta ja ahneutta. Ja loppujen lopuksi kiitollisuus estää ihmisiä pitämästä hyviä asioita elämässään itsestään selvyytenä.
Kiitos huumorista |
Kiitos lapsenmielisyydestä |
Päiväkirjan avulla pohtii todella, kuinka kiitollinen sitä saakin oikeasti olla elämänsä ihanuudesta. Mä todella suosittelen kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen aloittamista kaikille niille, jotka vaan yhtään haluaa panostaa omaan elämäänsä ja tehdä siitä niin hienoa kuin vain on mahdollista. Ja kaikkihan on mahdollista, " Omnes est potestas"!
Jos kiinnostuit, tässä pieni ohje päiväkirjan kirjoittamiseen. Sitä siis kirjoitetaan joka ilta ennen nukkumaan menoa. Mä kirjoitan kahdeksen kiitollisuus asiaa, koska kahdeksan on mun onnenluku. Sä voit kirjoittaa yhden tai niin monta kuin haluat. Päätä kuitenkin luku, kuinka monta asiaa kirjoitat joka ilta. Tässä esimerkkinä missä muodossa asiat aina kirjoitetaan: 1. Kiitos hyvästä päivällisestä, 2. Kiitos aurinkoisesta ilmasta ja sen tuomasta iloisesta fiiliksestä.. jne. Helppoa eikö vain?
Ja nyt, ei muuta kuin kirjoittamaan..
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
Susanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdutat suuresti meidän päiväämme jättämällä kommentin!