Pelkästään tämän hetkinen hyvä olo on tarpeeksi hyvä syy siihen, miksi en pillereitä suostuisi enään syömään. Parhaita puolia pillereiden lopettamisessa minun kohdallani ovat olleet tasaisempi psyyke, iloisuus ja sosiaalisuus. Lopettaminen on tuonut paljon hyvää, mutta on siinä toki ollut myös haittapuolensa, sillä hormoonien ollessa epätasapainossa, voi kroppa reagoida siihen monella tapaa. Mun kohdalla uskon olleeni melko onnekas, sillä haittavaikutuksia en ole itse vielä huomannut kuin muutamia. Joillekkin ei-toivottuja vaikutuksia voi tulla rutkasti enemmänkin, tai päinvastoin. Voin hiukan noista omista haittavaikutuksista kertoa, mutta en voi kuitenkaan olla täysin varma johtuvatko nämä juuri pillereiden lopettamisesta. Uskon kuitenkin, että näin on.
Hiusten rasvoittuminen on ollut yksi ärsyttävimmistä ja surullisimmista pillereiden lopettamisen myötä tulleista vaikutuksista. Aikaisemmin pesin hiukseni todella harvoin ja ne tuskin rasvoittuivat koskaan, vaikka urheilinkin päivittäin. Pillereiden lopettamisen jälkeen hiukseni alkoivat rasvoittumaan ihan hirveästi, jopa niin, että joudun pesemään ne päivittäin. Uskon, että tämä on väliaikaista, ja sen vuoksi en jaksa siitä kauheasti stressata.
Hiustenlähtö on ollut toinen surullisimmista asioista ja haittavaikutuksista tässä prosessissa. Mun hiukset on ohentuneet huimasti, ja hiuksia lähtee kourallinen joka pesun jälkeen. Minulle kuten kenelle tahansa muulle naiselle, on hiukset aina olleet erittäin tärkeät. Hiukset ovat naiselle kuin kruunu tai tiara. Nyt kun hiuksia lähtee niin, että kaikki paikat on täynnä vaaleita hiuksia, tulee välillä hyvin epätoivoinenkin olo. En ole kuitenkaan antanut tunteen ottaa valtaa. Minua tässä asiassa lohduttaa se, että onneksi hius on uusiutuvaa ja se kasvaa kyllä takaisin. Niin haluan ainakin uskoa! Sanokoot muut mitä tahansa. :)
Hiuksista yhä paremmin huolehtiminen on noussut minulla viime kuukausien aikana yhdeksi tärkeeksi aiheeksi. Tilanteessa, kun hiukset lähtevät päästä alkaa todella pohtimaan sitä, miten niitä olisi hyvä hoitaa. Onnekseni kummitätini on kampaaja, joka on aina pitänyt hyvää huolta hiuksistani, enkä ole koskaan joutunut käyttämään esimerkiksi kaupan värejä värjätessäni hiuksiani.
Tässä muutamia kuvia viime kampaajakäynniltäni. Kampaajalla käynti on aina kyllä yhtä ihanaa! Se tunne, kun lähtee uusilla hiuksilla pois kampaajalta, on sanoin kuvailemattoman hieno.
Olen onnekas, kun hiuksiani ei juurikaan enää tarvitse nykyään värjätä. Parin kuukauden välein kampaajani tekee käsin raitoja hiustyveeni, jotta tyvikasvu ei erottuisi. Tavoitteenani on saada tulevaisuudessa mahdollisimman luonnollisen väriset hiukset.
Hiusten rasvoittumisen lisäksi on myös ihoni alkanut rasvoittumaan aikaisempaa enemmän. Muutamia lisäkiloja on myös tullut, mutta siinä on kaikki haittavaikutukset mitä itse olen pillereiden lopettamisen myötä huomannut.
Mutta hei, tänään on juuri hyvä päivä alkaa pitään itsestään parempaa huolta niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ja jos niin jo teet, on tuo edellisen kuvan peukku sinua varten. Hienoa!
Susanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdutat suuresti meidän päiväämme jättämällä kommentin!